Tätä sivua on nyt luettu yhteensä

sunnuntai 6. maaliskuuta 2016

Let the blues take me where they will

EDIT: Sonny Landreth valittiin vuoden parhaaksi kitaristiksi Blues Awards -gaalassa Memphisissä!



Sonny Landreth Puistobluesin pääkonserttiin 2.7.2016

Sonny Landreth on pitkän linjan bluestyöläinen ja omintakeinen kitaravirtuoosi, jonka musiikissa maistuvat cajun ja kreoli.



Louisianalaisen Sonny Landrethin (s.1951) käsissä soi lapsuusvuosina isoveljen esimerkin innostamana trumpetti. Miles Davisia ja John Coltranea ihaillut nuorukainen sai kuitenkin jossain vaiheessa käsiinsä kitaran, eikä siitä soittimesta ollut enää luopuminen. 17-vuotiaana Landreth näki lyhyen ajan sisällä B.B. Kingin, Clifton Chenierin ja Jimi Hendrixin showt ja tämä jätti lähtemättömän jäljen niin miehen mieleen kuin musiikkiinkin. New Orleansin monipuolisen musiikkimaailman vaikutusalueella kasvanut Landreth omaksui jo nuorena kyvyn ja halun kokeilla uusia, toisistaan hyvin poikkeaviakin musiikkityylejä, jättäen niihin kuitenkin oman jäljittelemättömän puumerkkinsä.



Sonny Landrethia voidaan hyvällä syyllä pitää slidekitaran mestarina. Varsinaisia opettajia Landrethilla ei ole koskaan ollut, vaan hän on opetellut omaleimaisen soittotekniikkansa esikuviaan seuraamalla ja kokeilujen kautta, kohoten ajan mittaan itsekin näiden veroiseksi taitajaksi. Eric Clapton on luonnehtinut Landrethia yhdeksi edistyksellimmistä ja aliarvostetuimmista kitaristeista maailmassa.

Vuosia teinipoikana nähdyn keikan jälkeen Landreth pääsi jäseneksi Clifton Chenierin Red Hot Louisiana -yhtyeeseen, tämän jälkeen seurasivat John Hiattin bändi sekä John Mayall & the Bluesbreakers. Soolouran Sonny Landreth avasi albumilla Blues Attack vuonna 1981 soittaessaan yhä myös Chenierin yhtyeessä. Juurimusan merkittävien tekijöiden joukkoon Landreth soitti itsensä viimeistään Down In Louisiana -albumin myötä 1985. Vuonna 2005 Americana Music Association palkitsi Landrethin vuoden instrumentalistina.



Landrethilla on myös oma levy-yhtiö, Landfall. Ensimmäinen yhtiön julkaisema levy oli vuonna 2008 julkaistu From The Reach, jolla soittaa joukko maailman nimekkäimpiä kitaristeja, mm. Mark Knopfler, Eric Clapton ja Vince Gill. Levyn kappaleet ovat Landrethin kullekin kitaristille varta vasten kirjoittamia ja niissä kuuluu hyvin miehen kyky muuntautua muusikkona ja poimia esiin kunkin artistin vahvuudet, vaikka ne poikkeaisivat hänen omistaan.

Landreth on kiertänyt musiikillisesti mutkikkaita polkuja. Kitaravelhon edellinen levy, instrumentaali tyylilajiseikkailu Elemental Journey, ei juurikaan tuonut mielikuvia blueshetkistä kesänurmella, mutta uusin julkaisu, Bound By The Blues, on paluuta syvän etelän äänimaisemiin. Lee Zimmerman arvioi popMATTERSissa Landrothin edellisen yhtä puhtaan blues-levyn olleen vuonna 2003 Grammy-ehdokkaanakin ollut The Road We´re On. Uusimman levyn nimikappale marssittaa kuulijan korviin joukon bluesin isoja nimiä ja Where They Will -kappaleessa Landreth kertoo suhteestaan bluesiin; musiikki vie. All about jazz -sivustolla C. Michael Bailey vertaa levyn Key To The Highway -kappaletta raikkaudessaan ja tuoreudessaan ensisuudelmaan, joka on parempaa kuin olisi osannut kuvitella olevan olemassakaan. Samaa uskallan odottaa kesän konsertilta Vanhankylänniemessä.



Teksti: Liisa Latva-Pukkila

Vuoden 2016 paras blueskitaristi esiintyy 2.7.2016 Puistoblueseilla! Liput Vanhankylänniemen pääkonserttiin alk. 62 euroa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti