Pepe Ahlqvist ja H.A.R.P. lähtökuopissa!

(Tämä teksti on alun perin julkaistu jazzrytmit -lehdessä 28.5.2016. Teksti julkaistaan kirjoittajan ja lehden luvalla. Suurkiitos sekä toimittaja Antti Suvannolle että päätoimittaja Osku Rajalalle!)

"Oman jutun kehittyminen on kai aina osin evoluutiota, osin sattumanvaraista ja osa siitä suunnitellaan"

Pepe Ahlqvist Ylläs Jazz Bluesissa 2016 (Kuva: Eero Kallio)

Huuliharpisti ja laulusolisti Pertti ”Pepe” Ahlqvist on oloissamme poikkeuksellinen afroamerikkalaisen musiikin tulkki ja lauluntekijä. Heinäkuussa tulevien 60-vuotisjuhlien innoittamana julkaistaan tuplalevy ja H.A.R.P. -juhlakiertue myöhemmin kesällä, mutta artisti lähestyy jo nyt fanejaan pienimuotoisissa klubisessioissa. Eteläpohjalaisen bluestukijan ansiosta Pepe esiintyi äskettäin mm. Seinäjoella ja Ylistarossa. Artisti saatiin pysäytettyä pieneen keskusteluun, josta otteita seuraavassa.

Järvenpäässä, 40 kertaansa juhlivan Puistobluesin pääkonsertissa, tapahtuu levyn virallinen julkistus.

H.A.R.P vuonna 1993, vas. Timo Pratskin, Harry Ala-Kojola, Pepe Ahlqvist, Harri Rantanen ja Jarmo Nikku.

– Levy ei tavoittele ”all-round läpivalaisua” urastani; pääpaino on tunnetuimman bändini, H.A.R.P. -yhtyeen musalla. Samalla tehdään hieman uuttakin materiaalia, Pepe kertoo.

Bluesurasi on jatkunut todella pitkään; julkista nimeä alkoi kertyä 1970-luvulta, Chicago Overcoat -ryhmän tuiman kaupunkibluesin ansiosta. Miten suunnitelmallista tämä blueskarriääri on ollut?
– No, kaikkihan musassa täytyy olla ainakin jossain määrin suunniteltua – tietysti Nastola-Lahti -akseli loi Chicago-bluesille hyvän kasvualustan ja soittokaverit löytyi luontevasti sieltä. Oman jutun kehittyminen on kai aina osin evoluutiota, osin sattumanvaraista ja osa siitä suunnitellaan, Pepe tiivistää.

Useimmat bluesartistit erikoistuvat johonkin bluesgenreen ja pysyvät sitten siinä. Pepen ura on tässäkin suhteessa poikkeus; siihen mahtuu myös jazz big bandia (UMO), ja tietysti erilaisia kitarabändejä ja jopa duo-kehitelmiä tuuban soittajan kanssa.
– Olen tehnyt tätä ”moniottelua” oikeastaan jo lapsesta saakka; akustinen toteutustapa puhuttelee minua, mutta roots-kutsu on myös moninainen. Pidän big band -musasta ja partituurit ovat valmiina ja voin lähteä vaikka heti esiintymään, artisti summaa.

Juuret rootsissa

Roots-musiikin suosio on meillä edelleen varsin vankkaa. Paikalliset bluesyhdistykset pitävät dynaamisia klubi-iltoja, joissa Pepekin on tehnyt solistivierailuja pitkään. Oma rooli amatööriyhtyeitten kanssa on selkeä.

– Olen ennen muuta solisti, ja juuri harppusolisti. Kaikki pyörii tavallaan näiden soolojen ympärillä – biisien teko tietysti on aina mielekästä, Mutta Suomessa bluesin taso on noussut huikeasti ja bluesinnostus on pienilläkin paikkakunnilla aivan huimaavaa! Pepe sanoo.

Bluesin tulevaisuuden hän näkee realistisesti varsinkin laulun osalta.
– Rytmimusan laulutaito on kehittynyt aivan mielettömästi Suomessa. Hyviä soittajia on ollut aina, mutta nyt on myös paljon laulajia tullut mukaan, mikä näkyy ja kuuluu, Pepe hehkuttaa.
Oman soitto- ja laulutekniikkansa Pepe on kehittänyt itse, ilman muodollista koulutusta. Vuosien työnteolla oppii paljon myös kanssamuusikoilta. Samoin kokonaisuuksien hallinta kasvaa – ei siis vain härkäpäisesti viedä omaa juttua eteenpäin.

– Itse täytyy tietää, mitä hakee ja on kuunneltava ja tietysti myös harjoiteltava, oli instrumentti mikä hyvänsä, kokeneen bluesartistin neuvo kuuluu.

Pepe Jazzkukossa 2015 (Kuva: Olli Sulin)

Pro tools

Huuliharpun perustyyppinä voidaan edelleen pitää 10-reikäistä, perinteistä blues-huuliharppua. Se koostuu puisesta rungosta, johon on työstetty ilmakanavat, runko-osan molemmin puolin sijoitetuista kielilevyistä ja peltisistä kuorista.

Tunnetuimpia harppuvalmistajia ovat mm. saksalainen Hohner, japanilainen Tombo (mm. Lee Oskar -merkki) ja brasilialainen Hering.

– Itse käytän aina Hohner – tai Marine Band -harppuja ja soitan tavallista laulumikrofonia käyttäen. Korkeaäänistä pikkoloharppua en ole kaivannut, mutta kaikki sävellajit pystyn kattamaan, artisti kertoo.

Harpistin soitinkokoelmassa on seitsemän harppua eri sävellajeihin, ja niillä pärjää hyvin. Pieneen kokoonsa nähden harput ovat melko kalliita, joten ammattilainen huolehtii niistä. Paul Butterfield tosin väitti puhaltaneensa harpun piloille yhden keikan aikana.

– Kuulostaa uskomattomalta; minulla ne kyllä säilyvät vuosia. Melko kalliitahan ne ovat, ja hoidan niitä hyvin. Tavallinen laulumikrofoni myös riittää minulle, erikoismikkejä en ole innostunut laittamaan, kokenut ammattilainen sanoo.

Erityisesti jazzharpistien suosimat, kromaattiset huuliharput ovat yleensä 12-, 14- tai 16-reikäisiä ja niissä on mekanismi, jota käyttämällä voidaan soittaa diatoniseen duuriperusasteikkoon kuulumattomat, korotetut ja alennetut sävelet, ”Blue Note” -äänet.

– Molliharppua tai kromaattista harppua en ole soittanut enää 15 vuoteen. ”Sinisiä nuotteja” pystyy tässä minun edustamassani genressä taivuttelemaan duuriharpullakin, Pepe sanoo.

Gibson Les Paul on edelleen kitaristin pysyvä työkalu, mutta kokenut artisti on tietoinen soitinrakennuksen trendeistä, kuten Matti Nevalaisen Flying Finn -merkin kitaroista.

– Suomessa on oikea kitaranrakennuksen kulttuuri ja tehdään loistavia soittimia. Ne ovat saaneet jo maailmanmainetta. Olen silti aika perinteinen maultani. Ihme kikkailua vierastan ja prosessoidut soundit ovat hyvin poikkeuksellista. Väriä soundiin haen yleensä overdriven avulla, Pepe kuvailee.

Pepe Ahlqvist H.A.R.P 2016 (Kuva: Pasi Rytkönen)

Perinteet jatkuvat

Pepe Ahlqvist on naimisissa ja hänellä on kolme lasta, joista Joel-poika on vahvasti mukana blues-skenessä – mm. rohkealla esiintulolla Johnny Winter -elämänkerran julkistustilaisuudessa Tawastialla vuosi sitten. Joel on mukana myös uudella levyllä ja biisin tekoonkin hän on jo osallistunut.

Bändiperinnettä edustaa myös 2000-luvun alussa perustettu SF-Blues. Se sai ideansa ohjelmatoimistosta 90-luvun lopussa, ja Heikki Silvennoinen ja Dave Lindholm innostuivat ideasta välittömästi.
– 2002 tehtiin erinomainen levytyskin, mutta Daven lukuisat kiinnitykset rajoittivat keikkailua, joten bändi jatkoi evoluutioitaan, mukaan tuli mm. Jukka Tolonen. SFB -rundi on myös tulossa, ohjelmisto on hieman auki vielä, mutta perusryhmä on kasassa.

2017 siis tien päälle starttaa SF-Bluesin originaalikooste, kaikki ovat Pepen mukaan motivoituneita ja sitoutuvat hommaan, vaikka tauot ovat vähän pitkiä.
– Niinhän bändit aina elävät omaa kehityskaartaan, mikä on hyväkin asia, eli saadaan myös nuorempia muusikoita mukaan ja uusia biisi-ideoita syntyy.

Pepe Ahlqvist siis elää vireää ja tuotteliasta aikaa. Juhlakiertue on ollut harkittu veto ja oma halu kasata vanha bändi jaettiin innostuneesti muusikkojen keskuudessa. Keikkakalenteri on täynnä ja levytyksiä tehdään vinhaa vauhtia; syksyllä alkaa vielä soololevyn valmistelukin.

Teksti ja videolinkit: Antti Suvanto, Jazzrytmit 

Pepe Ahlqvist ja H.A.R.P odotetulla paluukeikallaan Järvenpään Puistobluesin pääkonsertissa 2.7.2016! Lavalla nähdään myös SIMO, Sonny Landreth, Nikki Hill ja J.Karjalainen. Lastentapahtuma Kakarabluesissa lisäksi legendaarinen Gommi & Pommi!

Liput ainutlaatuiselle juhlakeikalle alk. 62 euroa!

Osta lippuja Puistobluesin toimistolta
Liput Tiketistä
Liput Lippu.fi
Puistoblues kotisivut
Puistoblues facebookissa
Puistoblues instagramissa