Tätä sivua on nyt luettu yhteensä

tiistai 31. tammikuuta 2017

Devon Allman pääkonserttiin


Puistobluesblogi palaa pitkäksi venyneiltä talviuniltaan ryminällä, kun esittelyssä on yksi uuden polven hienoimpia kitaristeja, Devon Allman. Allmanin tarinasta meille alla kirjoittaa blogin avustajana toimiva Liisa Latva-Pukkila.
Devon Allman tulee esiintymään Puistobluesin pääkonserttiin 1.7.2017. Edulliset ennakkoliput kesän parhaimpaan bluesjuhlaan tulevat myyntiin 1.2.2017. Pääkonsertin esiintyjät paljastetaan helmikuun aikana.

Juuret musiikissa
Ensi kesänä 40. kertaa järjestettävän Puistobluesin historian aikana on ehtinyt kasvaa paitsi uusi sukupolvi juurimusiikin ystäviä, myös bluesmuusikkoja. Tulevana kesänä Vanhankylänniemen lavalle nousee Devon Allman Band, jonka nokkamies oli ensimmäisen Puistobluesin aikaan vasta 6-vuotias.
Devon Allman.
Devon Allmanilla voi hyvällä syyllä sanoa olevan musiikki verissä. Hänen isänsä, Gregg Allman perusti veljensä Duanen kanssa vuonna 1969 The Allman Brothers Bandin, jonka voidaan katsoa olleen yksi amerikkalaisen kevyen musiikin suurista vaikuttajista. Devon Allmanin äänessä saattaa kuulla perimän tuomia kaikuja, mutta keski-ikään ehtinyt mies on kuitenkin lunastanut paikkansa lavoilla aivan omin ansioin. Musiikin eteen määrätietoisesti tehty työ kuuluu ja kantaa kauas.
Devon Allman´s Honeytribe: "All along the watchtower" 2010

Devon Allmanin musiikki on sekoitus perinteitä ja nykyaikaa, hiottua harkintaa ja improvisointia. Tämä bluesin, rokin ja jamittelun täydellinen suhde on tuonut miehen vuonna 1999 perustamalle Honeytribe-yhtyeelle mm. St. Louisin Jam Band of The Year -palkinnon heti bändin perustamisvuonna. Musiikillisesti laaja-alainen Allman on Honeytriben lisäksi soittanut mm. raketin lailla maineeseen nouseessa Royal Southern Brotherhoodissa, jonka yhtyeen nimeä kantanut ensimmäinen albumi vuodelta 2012 keräsi heti ilmestyttyään musiikkimaailman huomion. Kokoonpanon live-dvd Songs From The Road palkittiin vuoden parhaana dvd-julkaisuna Yhdysvaltojen Blues Music Awards -gaalassa Memphisissä vuonna 2014.
Royal Southern Brotherhood:
"Gimme Shelter" 2015
Työskentely Royal Southern Brotherhoodissa nosti Allmanin uran uudelle tasolle antamalla itseluottamusta ja sytyttämällä rakkauden musiikkiin uuteen roihuun. Superyhtyeeseen liittymisen jälkeen ilmestyneet soololevyt todistavat samaa. Jo vuonna 2013 ilmestyneellä Turquoisella kuuluu aikuisen miehen varma ääni vailla pätemisen tarvetta. Allman luottaa nykyisin enemmän omaan musiikilliseen näkemykseensä ja pyrkii välittämään kulloisenkin kappaleen olemuksen ja tarinan mahdollisimman yksinkertaisin keinoin. Miehen uusin levy, viime vuonna ilmestynyt Ride or Die, täyttää tämän tavoitteen. Albumi pitää kuulijan otteessaan aloitusraidasta viimeiseen kappaleeseen saakka ilman  ylimääräisiä kommervenkkeja.
Akustinen "Live from the Heart" tuo hienosti esille
Allmanin taidot biisinkirjoittajana.
Devon Allman Band
Devon Allman – laulu ja kitara
Bobby Schneck – kitara, koskettimet ja laulu
Steve Duerst – basso
Anthony Nanney – rummut
Diskografia (linkit vievät levyyn Spotifyssä)
Ocean Six
Somewhere Between Day and Night 2003
Devon Allman’s Honeytribe
Torch 2006
Space Age Blues 2010
Royal Southern Brotherhood
Royal Southern Brotherhood 2012
Teksti: Liisa Latva-Pukkila


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti